Suurempi määrä häirintäilmoituksia ei tarkoita huonompaa tapahtumaa
Häirintäyhdyshenkilöt toimivat tapahtumissa matalan kynnyksen tukena. Häirintäyhdyshenkilötyön ydin on tuoda sosiaalialan osaamista osaksi tapahtumien kokonaisturvallisuutta. Kun suunnittelemme tapahtumia yhdessä tapahtumaorganisaatioiden kanssa, törmäämme toisinaan pelkoihin siitä, mitä häirinnän tai syrjinnän ilmituleminen aiheuttaa tapahtumaorganisaation maineelle.
Uhritutkimusten perusteella tiedetään, että vain osa rikoksista ja häirinnästä tulee viranomaisten tai muiden virallisten tahojen tietoon. Tämä selviää vertaamalla kyselytutkimuksia, joissa ihmisiltä kysytään suoraan heidän kokemuksistaan, siihen, mitä on ilmoitettu eteenpäin. Esimerkiksi Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan yli puolet työelämässä olleista naisista (54 %) ja noin joka seitsemäs mies (14 %) on kokenut seksuaalista häirintää työssään. Nuorilla naisilla osuus on jopa 80 prosenttia. Viimeisen vuoden aikana häirintää kokeneista kuitenkin vain noin kolmannes (32 %) oli raportoinut asiasta esihenkilölle, häirintäyhdyshenkilölle tai muulle viralliselle taholle. Useimmat olivat kertoneet kokemuksestaan ainoastaan läheiselleen tai työkaverilleen.
Luottamus näkyy ilmoituksina
Kun avun saamisen mahdollisuus on kerrottu selkeästi tapahtuman tiedoissa, se madaltaa kynnystä ilmoittaa epäasiallisesta käytöksestä eteenpäin. Kun ihminen uskoo, että asia käsitellään asianmukaisesti, hän hakeutuu todennäköisemmin avun piiriin. Matalan kynnyksen avun tarkoitus ei ole todistaa syyllisyyttä tai rangaista tekijää, vaan tarjota uhrille oikeasuhtaista tukea tilanteen käsittelyyn. Kokemuksista vaikeneminen voi syventää uhrin häpeää, jolloin selkeät toimintatavat auttavat purkamaan vähättelyä ja siihen liittyvää stigmaa.
Jos esimerkiksi kävijämäärältään keskisuuressa tai suuressa tapahtumassa tulee tietoon useita virallisia ilmoituksia epäasiallisesta käytöksestä ja niihin reagoidaan, se kertoo ennen kaikkea tapahtumaorganisaation kyvystä kantaa vastuuta psykososiaalisen turvallisuuden toteutumisesta. Selkeät toimintatavat ovat vahva viesti tapahtuman arvoista, ja niiden näkyväksi tuominen muuttaa osaltaan yhteiskunnan normeja eettisesti kestävämpään suuntaan. Ilmoitusten määrä ei siis useinkaan kerro epäonnistuneesta tapahtumasta, vaan organisaation toimintatapojen toimivuudesta.
Tieto epäasiallisen kohtelun esiintyvyydestä on tapahtumaorganisaatiolle myös tärkeää dataa. Jos esimerkiksi huomataan, että vakavien tapausten ilmoitukset lisääntyvät tai keskittyvät tiettyyn kellonaikaan tai tapahtuma-alueeseen, tilanteeseen voidaan reagoida ja sitä voidaan parantaa. Lukuja ei siis pidä pelätä, vaan niitä kannattaa käyttää työkaluna turvallisemman tapahtuman rakentamisessa.
Hiljaisuus ei hyödytä ketään
Kun tapahtumassa tehdään häirintäilmoituksia, se tarkoittaa, että ihmiset luottavat tapahtumaorganisaation kykyyn tuottaa turvallinen tapahtuma. Tapahtuma, jossa ilmoituksia ei tehdä lainkaan, ei välttämättä ole turvallisempi, vaan epäasiallinen käytös voi jäädä piiloon luottamuksen puutteen takia. Avoimuus häirinnästä ei uhkaa tapahtuman mainetta, vaan rakentaa sitä. Jokainen ilmoitus on merkki siitä, että kävijät uskovat tapahtuman arvoihin sekä siihen, että huoli otetaan aidosti vakavasti.
Kirjoittaja: Vivian Leskinen, Suomen häirintäyhdyshenkilöt ry
Lähteet
Tilastokeskus (2024). Seksuaalinen häirintä työelämässä. Tiiviisti tutkimuksesta. https://stat.fi/media/uploads/NAPE-GBV_2024/tiiviistitutkimuksesta_seksuaalinenhairintatyoelamassa.pdf
turvallisempi tila, turvallisemman tilan periaatteet, häirintäyhdyshenkilö, häirintä, yhdenvertaisuus, psykososiaalinen turvallisuus
